Great Blog / Jaakko Tapaninen

Kontrollifriikin painajainen ja muita kesäkirjoja

Kirjaamme 10X Finland – Miksi media irtoaa liitoksistaan ja miten rakentaa Suomelle kymmenen kertaa lupaavampi tulevaisuus (Teos, 2015) varten haastattelimme Marko Ahtisaaren kanssa Joshua Cooper Ramoa, Kissinger Associatesin huippukonsulttia ja Time-lehden entistä toimituspäällikköä. Hänen suuri kysymysmerkkinsä tulevaisuuden suhteen oli, missä on jatkossa se julkinen tila, johon ideansa voi laittaa tarkasteltavaksi ja debatoitavaksi. Ennen se oli suuren lehden pääkirjoitussivu, illan ajankohtaisohjelma ja lopulta parlamentin täysistunto. Maailmassa, jossa media ja huomio ovat räjähtäneet sirpalesumuksi, tuollaista paikkaa ei enää ole. Ramon mielestä median demokratisoituminen on paradoksi: vaikka massoista on tullut media, tärkeät keskustelut käydään yhtä pienemmissä piireissä.

Yksi julkinen tila ja keskustelun väline kuitenkin onneksi sinnittelee edelleen keskuudessamme. Se on kirja. Kaikki muu viestintä tuntuu olevan vettä sillan alla, mutta kirja saattaa käynnistää keskustelun, johon palataan ja jota käydään vuosia. Ramokin tuntuu uskovan tähän, koska hän julkaisi juuri suunnattoman kiinnostavalta vaikuttavan teoksen The Seventh Sense – Power, Fortune and Survival in the Age of Networks (Little, Brown, 2016) jota en ole vielä ehtinyt lukea lukea, mutta jonka taustoja hän avaa mainiossa LinkedIn-blogissaan.

Kirjoista voi nykyisin nauttia monella tavalla, ruudulla, äänikirjana, hyvinä podcast-keskusteluina – tai tietenkin perinteiseen malliin. Muoto elää, mutta elinvoimainen tuo peijooni tuntuu olevan. Vuosi sitten kesällä bloggasin muutaman kirja- ja podcastvinkin ja niistä tuli sen verran iloista palautetta, että teen saman nyt uudestaan. Nippu kirjoja on taas kerran täräytellyt tajuntaani melko tuntuvasti. Jos paneudut johonkin näistä terassilla tai laiturilla, teos todennäköisesti vaivaa sinua vielä syysmyrskyjenkin keskellä.

 

Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2016)
Hyvä podcast aiheesta: The Guardian Podcast
Äänikirja Audiblessa
Hararin verkkosivu

”Historia alkoi, kun ihmiset keksivät jumalat, ja loppuu, kun ihmisistä tulee jumalia”, pohtii israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari nettisivuillaan. Hänen kirjansa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia huipentuu myös samaan väitteeseen. Oxfordista valmistuneen Hararin hengästyttävä vyörytys on saanut ennen kaikkea teknologiaväen, mutta myös yhteiskunta- ja talouspiirit valtoihinsa. Varmaankin siksi, että se kertoo, mikä teki ihmisestä ylivoimaisen eläimen – ja mitä ihmislajille on juuri nyt tapahtumassa. Jos päätät tänä vuonna lukea yhden kirjan, josta puhutaan, harkitse tätä.

Harari kuljettaa ihmisen tarinan alkuräjähdyksestä tähän päivään monesta eri näkökulmasta: miten aivomme saattoivat kasvaa niin suuriksi, kuinka tulen taltuttaminen teki meistä voittajia ja miksi maanviljelys teki meistä onnettomia. Ennen kaikkea kirja on kuitenkin kertomus ideoista. Me olemme tarinoita iskeviä ja niihin uskovia apinoita. Raha, uskonnot, valtiot, yritykset, ideologiat ja ihmisoikeudet ovat olemassa vain ihmisen mielessä, eivät fyysisessä todellisuudessa, mutta silti ihmisen voittokulku lajina voidaan selittää juuri tällaisten luomusten kautta. Yhteiset tarinat luovat edellytykset yhteistoimintaan.

Tähänastisista ihmisen edesottamuksista tieteellinen vallankumous on vaikuttavin. Se on myös tuonut meidät häkellyttävälle rajalle. Tähän päivään asti kehityksemme on ollut evoluutiota. Nyt kun voimme editoida DNA:ta, olemme siirtymässä älykkään suunnittelun aikakauteen. Jatkossa elämä ei enää ole luonnonvalintaa, vaan ihmisen suunnittelemaa.

 

Alec Ross: The Industries of the Future (Simon & Schuster, 2016)
Hyvä Podcast aiheesta: a16z Podcast
Äänikirja Audiblessa
Rossin verkkosivu

Alec Rossin kirja jatkaa siitä, mihin Harari lopettaa. Millaista elämää on luvassa, kun opettelemme elämään rinnan robottien kanssa, kun elämän editoimisesta tulee seuraava megateollisuus, kun yhteiskunnan luottamusrakenteet koodataan lohkoketjuiksi, kun sodat käydään kyberasein ja kun data on maailman tärkein raaka-aine? Ross on optimisti. Työtä ja hyvinvointia syntyy, kunhan valtarakenteet antavat uudelle tilaa. ”21. vuosisata on kontrollifriikeille hirveä aikakausi”, hän kirjoittaa.

Kuvaus on tarkkaa, hyvin taustoitettua ja elegantisti kirjoitettua, mutta ei pelkää teknovyörytystä. Rossin kirjan hienous sen vahva inhimillinen ulottuvuus.  Hän oli avainasemassa rakentamassa Obaman 2008 presidenttikampanjan teknologiaohjelmaa ja myöhemmin ulkoministeri Hillary Clintonin innovaationeuvonantaja. Jokaisen uuden teknologian kohdalla Ross pysähtyy pohtimaan, mitä sen mukanaan tuomat muutokset tarkoittavat ihmisten ja yhteiskuntien kannalta – ja tietenkin, millaista politiikkaa tästä kaikesta seuraa.

Suomalaisen lukijan kannalta erityisen mielenkiintoinen ulottuvuus kirjassa on sen kansainvälisyys. Rossin tapauskuvaukset löytyvät yhtä hyvin Pakistanista, Israelista, Ukrainasta tai Virosta kuin Piilaaksosta tai Bostonista. Matkustaessaan pitkin maailmaa ja etsiessään innovaation ja uuden työn luomisen edellytyksiä kysymys, jonka Ross jatkuvasti kuulee, on: ”Miten mekin voisimme synnyttää oman Piilaaksomme?” Hänen arvionsa mukaan siihen ei pysty kukaan, jos kysymyksellä tarkoitetaan internetissä tarjottavia palveluita tuottavaa innovaatiokeskittymää. Mutta jos sillä tarkoitetaan paikkoja, joissa iso data, ainutlaatuinen toimialaosaaminen, nykyaikainen infrastruktuuri, avoimuus ja suvaitsevaisuus kohtaavat, niin tulevia keksintöjen keitaita voi syntyä minne tahansa, missä nämä ehdot toteututuvat. Uusseelantilaiset ovat maailman huippua karjatalousteknologian kehittämisessä, saksalaiset puolestaan ovat päättäneet tulla älykkäiden kodinkoneiden ykkösmaaksi.

Kirjan kohta, jota monen – keskellä tätä ksenofobian nousukautta – olisi syytä lukea uudestaan ja uudestaan, kuuluu vapaasti käännettynä näin: ”Kansainvälisessä taloudessa pärjäävät ne kaupungit, jotka ovat muulle maailmalle kaikkein avoimimpia. Niitä on historiallisesti määrittänyt kulttuuri, joka toivottaa tervetulleeksi ihmiset maapallon joka kolkasta ja kannustaa ideoiden ja tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen, jotta ne olisivat houkuttelevia paikkoja elää ja tehdä työtä. Ensiluokkaisen infrastruktuurin ja tiiviin populaation yhdistelmä luo nopean yhteyden muihin ihmisiin: kommunikaatio, kokoontuminen ja vaihdanta on helppoa.”

Ross, joka todennäköisesti istuu ensi vuonna presidentti Hillary Clintonin kabinetissa, kirjaa maailmasta joukon suuria kaupunkeja, joissa tämä toteutuu, kuten New York City, Dubai, Lontoo, San Francisco, Tokio ja Soul, mutta löytää myös Suomen naapurista pienen urhean maan, joka on päättäväisesti rakentanut itselleen kaikki menestyksen edellytykset: ”Meidän pitäisi lakata etsimästä seuraavaa Piilaaksoa”, kirjoittaa Ross, ”sen sijaan meidän pitäisi alkaa etsiä seuraavaa Viroa.”

 

Charles Duhigg: Tapojen voima (Basam, 2014)
Hyvä Podcast aiheesta: James Altucher Show
Äänikirja Audiblessa
Duhiggin verkkosivu

Tämän kirjan äärelle löysin vähän hitaasti, mutta se kannatti. Sitten Power of Habitin (Random House 2012) Pulitzer-palkittu New York Timesin toimittaja Charles Duhigg on kirjoittanut jo toisenkin bestsellerin Smarter, Faster, Better (Random House, 2016). Power of Habitin perusväite on, että me olemme yhtä kuin rutiinimme. Jokin asia (esimiehen ohje, puolison ilme, lapsen ääni, kännykän värähdys…) laukaisee meissä automaattisten toimintojen sarjan, joka perustuu menneeseen (tutuissa tilanteissa käyttäytymisemme ei siis ole sarja päätöksiä, vaan sarja rutiineja) ja mahdolliseen palkintoon (rahaa, huomiota, hymy, dopamiinisuihke…). Duhigg vyöryttää kirjassa läkähdyttävän määrän esimerkkejä muun muassa liike-elämän, urheilun, päihteiden ja mainonnan parista, joissa kaikissa on läsnä nämä kolme elementtiä. Jos haluaa puuttua käyttäytymiseen, omaansa tai muiden, on vaihdettava laukaisijaa, opittava uudet rutiinit ja pidettävä huolta palkkiosta.

Power of Habit on ällistyttävän kiinnostava – ja hienosti kirjoitettu – kirja niille, jotka yrittävät tai haluavat muuttaa elämäänsä, mutta eivät millään onnistu siinä. Duhigg avaa silmät sille, miksi näin käy ja mitä voi tehdä toisin. Mutta kysymyksen voi saman tien laajentaa ihmisjoukkoihin ja suuri osa Duhiggin esimerkeistä koskeekin ihmisjoukkojen käyttäytymistä. Yksi suurimmista kysymyksistä organisaatioissa näinä disruption läpitunkemina aikoina on, voiko instituution aseman saavuttanut toimija muuttua perusteellisesti – eli voivatko sen jäsenet ja kulttuuri muuttua? Tässä suhteessa Power of Habit on yksi optimistisimmista kirjoista, joihin olen törmännyt. Vastaus on yks’kantaan, kyllä voi, kunhan vaikuttaa pitkäjänteisesi juuri oikeisiin, rutiineja muokkaaviin asioihin.

Yksi Duhiggin jännittävimpiä väitteitä, ja palaamme tässä Hararin näkemykseen siitä, mikä tekee ihmisestä ainutlaatuisen, on että, kun perusasiat on pantu kuntoon – laukaisimet, rutiinit ja palkinnot – lopullinen onnistuminen on kiinni siitä, uskooko yksilö tai ryhmä asiaansa. Koirakoulu on tärkeää, mutta ihmisyytemme ydin – jaettu tarina – on se ratkaiseva tekijä, jonka voimalla voitamme.

Leave a Reply