Great Blog / Jaakko Tapaninen

Sisältömarkkinoinnin keväthuolto

Kun asiakkaiden kanssa tulee puhetta sisältömarkkinoinnista, kysymys jonka kuulen ehkä kaikkein useimmin on: ”Me jo tehdään sitä jo jonkin verran, mutta miten me voitaisiin nopeasti parantaa tuloksia?”

Onnistunut sisältömarkkinointi on vähän kuin pitkän matkan juoksua tai puutarhanhoitoa. Tuloksiin pääsemiseksi tarvitaan päättäväisyyttä, itsekuria ja aikaa. Sopiva vaihtelu rutiinin auttaa jaksamaan. Ja lopulta, eli aluksi, kaikkein tärkeintä on kaivaa ne välineet esiin ja ryhtyä toimeen.

Silti aktiivisuus saattaa aina välillä vaipua horrokseen tai tekeminen jumiutuu toistamaan vanhaa. Silloin on määräaikaishuollon paikka. Työvälineet ja -menetelmät on hyvä päivittää aina silloin tällöin ja miettiä, mitä aivan uutta tarvitaan ja mistä saisi uudistamalla taas innostavaa. Seuraavan listan avulla tehdään nopea sisältömarkkinoinnin keväthuolto.

1. Päivitä päättäjäpersoonasi

Kuka olikaan se ostaja, päättäjä tai kannattaja, jolle tätä kaikkea tehtiin? Mitä hän toivoo, mitä pelkää, ketä hän kuuntelee, kuinka hän päättää? Käy kahvilla ja kysy. Avaa LinkedIn tai Twitter ja katso mikä häntä kiinnostaa, mihin hän tarttuu. Antaudu keskusteluihin. Sen jälkeen mieti, onko tuotteesi, ymmärryksesi tai asiakkaasi toimintaympäristö muuttunut siitä, kun viimeksi kuvasit päättäjäpersoonasi. Todennäköisesti on.

2. Kalibroi fokuksesi

Tuotekeskeisyys on kuin mikä tahansa addiktio. Jos sitä vastaan ei tietoisesti taistele, alkaa heti lipsua. Asiakas ei useinkaan etsi juuri sinun tuotettasi tai palveluasi, vaan ratkaisua ongelmaan tai vastausta kysymykseen, joka hänellä on. Onko verkkosivusi, sähköpostikirjeesi, blogisi, videosi – tai miksei savumerkkisi tai nuolenpääkirjoitetut savitaulusi – viritetty niin, että ne rakentuvat vastaanottajan tarpeille, eivät sinun kvartaalitavoitteillesi. Käy läpi sisältösi ja katso kuinka usein siellä esiintyy sana me, minä, tuotteemme, palvelumme. Entä kuinka usein tarpeeseen, ratkaisu, vastaus, näin, tilanteessa, sitten. Tarvittaessa säädä balanssia jälkimmäisten hyväksi.

3. Tarkista sisältökategoriasi

Kun tiedät kenelle teet ja mihin tarkoitukseen, mieti vielä mihin päätöksenteon vaiheeseen tarjoat sisältöä. Kun ihminen vierailee palvelussasi tai blogissasi ensimmäistä kertaa, hän kiinnittää huomiota eri asioihin kuin seitsemännellä kerralla. Itse asiassa hänellä pitäisi olla syy palata vähintään seitsemän kertaa ennen kuin hän tilaa uutiskirjeen, kokeilee palveluasi tai tekee tarjoamasi testin. Millaista sisältöä tarjoat noille ensimmäisille kerroille? Entä sitten, kun hän on päättää antaa sinulle mahdollisuuden vakuuttaa hänet perusteellisemmalla sisällöllä? Entä sitten, kun hän on asiakas, keskustelukumppani tai kannattaja? Palaako hän? Kutsuuko hän tuttaviaan mukaan? Tarkista, tarjoatko sisältöä käyttäjäpolun kaikkiin vaiheisiin.

4. Tee sisältökalenteri

Säännöllisyys synnyttää luottamusta. Se on eri asia kuin määrä. Suunnittele seuraavien kuukausien sisältökalenterisi niin, että pystyt tuottamaan tasaisin väliajoin jotakin, josta on mahdollisesti aitoa ja kestävää iloa erilaisille päättäjäpersoonille ja erilaisissa päätöksenteon vaiheissa. Avaa Excel tai joku muu taulukko-ohjelma. Laita vasempaan sarakkeeseen allekkain tulevia tunteja, päiviä, viikkoja tai kuukausia sen mukaan, mikä on sinun kyvyillesi ja vastaanottajan tarpeille sopiva frekvenssi. Ala sitten täyttää tavoitteittasi sarakkeiden ylimmälle riville: sisältötyyppi, somejako, kuka tekee, kuka hyväksyy, päättäjäpersoona, päätöksenteon vaihe, avainsanat ja aktivointi. Nyt sinulla on sisältökalenteri. Täytä se ja koeta elää sen mukaan.

5. Konvertoi tuore asiakaskäynti blogiksi

Hyvä asiakaslähtöinen blogisisältö ei useinkaan valu itsestään näppäimistölle. Luonteva tapa synnyttää sitä on miettiä viimeisimpien asiakaskäyntien kysymyksiä ja opetuksia, ehkä jopa viimeisimpien tarjousten sisältöjä. Yleistä ne, poista kaikki mikä saattaa suututtaa asiakkaan, vaikkei kukaan muu häntä tunnistaisikaan, ja tee blogi löytämistäsi ratkaisuista.

6. Etsi kirjastostasi päivitettävää

Kokenut kirjankustantaja tietää, että uusi painos kannattaa aina ottaa siitä, mikä on ollut aikaisemminkin suosittua. Jos sisältökirjastossasi on raportteja, white papereita, selvityksiä tai testejä, jotka olivat ilmestyessään hyviä ja suosittuja, mutta joiden sisältö ei enää ole ajan tasalla, katso voisiko niitä päivittää ja julkaista uudestaan. Mieti myös miten julkaiset sisällön uudelleen: samalla nimellä samalle kohderyhmälle, vai uudelleen nimettynä ja muotoiltuna ja ehkä uudelle kohderyhmällekin.

7. Hyödynnä vanha bloggaus

Suosittua vanhaa blogia voi joskus jakaa sellaisenaankin, mutta useammin se kannattaa päivittää: mitä asialle kuuluu nyt, onko siitä saatu uutta tietoa, uusia kuvia, uutta infografiikkaa, uutta liikkuvaa kuvaa… Muista kuitenkin, että uuden blogin pitää olla uusi blogi, vaikka se perustuisi aikaisemmin käytettyyn aiheeseen. Toisaalta Greatest Hits on sekin välillä ok, kunhan valinta perustuu siihen, mikä on käyttäjien mielestä Greatest.

8. Optimoi sisältösi

Hakukoneoptimoinnin merkityksestä ollaan montaa mieltä. Jos optimoit roskaa, se on edelleen roskaa. Jos optimoit laatua, ihmiset todennäköisesti löytävät sisältösi helpommin. Eli siihen kannattaa panostaa juuri sopivasti. Kun sivun tai blogin sisältö on kirjoitettu, se kannattaa pyöräyttää alustaa tukevan SEO-ohjelman kautta. Esimerkiksi WordPressille on saatavana näppärä ilmainen liitännäinen nimeltä Yoast, joka opastaa sisältöjen optimoinnissa. Yoastin omasta sisältömarkkinoinnista löydät myös paljon hyviä ohjeita. Toinen hyvä, tosin jo hinnakas vaihtoehto on sisältömarkkinointitarkoituksiin kehitetty Scribe. Toki monia muitakin ratkaisuja on. Etsi netistä neuvoa tai käänny asiantuntijan puoleen. Kun optimointi on tehty ja sisältö julkaistu, sitä kannattaa reippaasti jakaa niissä sosiaalisissa medioissa, jotka tavoittavat kohderyhmäsi. Pöytälaatikkoon voit kirjoittaa käsin, mutta internet on tehty jakamista ja yhteyksien synnyttämistä varten.

9. Siivoa sähköpostilistasi

Sähköposti on joidenkin mielestä jo vanhanaikaista. Silti se on sisältömarkkinoinnin työkaluista edelleen tärkeimpiä. Taas kerran: jos sisältö on hyvää ja hyödyllistä, ihmiset haluavat kuulla siitä. Kurkista sähköpostiohjelmasi tai -palvelusi raportteihin ja kampanjatietoihin. Täältä löydät fanisi ja liidisi (ne jotka avaavat postisi miltei aina), mahdolliset kehityskohteesi (ne jotka avaavat joskus) sekä menetetyt sielut (sisältömarkkinointi ei ole spämmäämistä, joten poista ne, jotka eivät koskaan avaa tai tee heille erityinen oma ponnistus uusilla kulmilla).

 Lopuksi

Pelkkä keväthuolto ei vie sinua minnekään, mutta se luo edellytyksiä parantaa tuloksia. Sisältömarkkinointi ei lopulta ole tekniikkaa ja taktiikkaa, vaan se on kunnolla tehtyä sisältöä, joka uudestaan ja uudestaan sävähdyttää ja auttaa niitä, joille se on tehty. Eli kunnianhimoista pitkäjänteistä ja vastaanottajalähtöistä tekemistä. Pieni freesaus kuitenkin auttaa jaksamaan ja tarkastelemaan omia toimenpiteitä uusista suunnista.