Great Blog / Jaakko Tapaninen

Ihmisen osa koneälyn aikakaudella

By 22.5.2015Yleistä

Mikä on ihmisen osa digitalisoituvassa maailmassa? Puhuin torstaina 21.5.2015 Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston vuosijuhlassa ja koetin puheessa hahmottaa sitä,  miksi kulttuurin tukeminen ei tekoälyn aikakaudella ole luksusta, vaan  välttämätöntä. Seuraavassa puhe sellaisena kuin se kuultiin Siuntiossa:

 

Vuonna 1996 Garri Kasparov, hallitseva shakin maailmanmestari, pelasi Philadelphiassa kuuden pelin turnauksen IBM:n supertietokonetta Deep Blueta vastaan ja voitti 4–2. Seuraavana vuonna Deep Blue (tai tietenkin IBM) haastoi Kasparovin uusintaotteluun, ja mestari, joka oli julkisesti vannonut, ettei koskaan häviäisi koneelle, suostui muitta mutkitta. Uusinnassa, joka pelattiin New Yorkissa, Kasparov voitti ensimmäisen pelin, mutta toisessa pelissä kone teki niin yllättävän siirron, että se oli Kasparovin mielestä osoitus ylivertaisesta neroudesta, ja hän hävisi, ei ainoastaan tuon pelin, vaan koko turnauksen. Tuo yksi siirto oli järkyttänyt Kasparovin käsitystä vastustajastaan niin, että suurmestari ei selvinnyt siitä koko turnauksen aikana.

Ottelun lopputulos on yksi ratkaisevista hetkistä digitalisaation historiassa: ensimmäistä kertaa koneäly oli voittanut hallitsevan shakin maailmanmestarin virallisissa turnausolosuhteissa.

Tuo kohta kaksikymmentä vuotta sitten käyty ottelu on edelleen ajankohtainen, kun nyt alamme hiljalleen ymmärtää, mitä kaikkea digitalisaatio tarkoittaa. Se tarkoittaa tietenkin uusia fantastisia palveluita, jotka saamme taskussamme olevaan laitteeseen, jonka teho on suurempi kuin supertietokoneiden vain muutama vuosikymmen sitten. Mutta se tarkoittaa myös että maailmasta katoaa paljon tuttua: sanomalehtiä, kirjoja, kauppoja, toimistoja, virastoja ja yliopistoja. Digitalisaatio on dematerialisaatiota.

Viestinnän maailma on ollut sekaisin jo useamman vuoden, nyt kaupan ala on joutunut repivän myrskyn silmään. Ja tilanne kehittyy nopeasti. Tähän asti koneet ovat korvanneet ennen kaikkea ihmisen aikaisemmin suorittamaa valintaa tai välitystoimintaa, siis palveluja ja kaupan tehtäviä. Seuraavaksi tekoäly alkaa syödä asiantuntijatyöpaikkoja.

Jo nyt tekoäly voi jo nyt kirjoittaa artikkeleita ja kirjoja tai korvata viidensadan lainoppineen armeijan suuren oikeudenkäynnin valmistelussa. Neljän vuoden sisällä, vuonna 2019, keskihintaiset tietokoneet saavuttavat ihmisaivojen laskentatehon – 20 kvadriljoonaa laskutoimitusta sekunnissa.

Ihmisinä ja ihmiskuntana olemme täysin uudenlaisten kysymysten äärellä. Me kaikki pelaamme shakkia Deep Blueta vastaan panoksena paikkamme tässä maailmassa. Voiko digitalisaatio tarkoittaa myös dehumanisaatiota? Maailmassa on hyvin älykkäitä ihmisiä kuten Steven Hawking, Elon Musk tai Bill Gates, jotka epäilevät, että näin saattaa käydä. Toisaalta alan parhaimmat asiantuntijat, tekoälytutkijat itse, väittävät tiukasti, että tuo päivä ei ole näköpiirissä.

Kolme vuotta sitten yksi Deep Bluen suunnittelijoista paljasti, että tuo toisen pelin siirto, joka musersi Kasparovin maailman, taisi itse asiassa olla ohjelmointivirhe, bugi.

Ajatus on filosofisesti äärettömän mielenkiintoinen. Se, mikä tietotekniikan näkökulmasta on virhe, saattaakin ihmisen näkökulmasta olla neroutta.

Joka tapauksessa nykyään on niin, että kun ihminen ottaa mittaa koneesta, kone voittaa yhä useammin. Mutta kiinnostavaa on, että jos vastakkain ovatkin kone – ja kone ja ihminen yhdessä, niin jälkimmäinen joukkue voittaa. Nykyajan tietokoneet ovat monin verroin parempia kuin Deep Blue, mutta edelleen voitettavissa, kun ihminen ja kone tekevät yhteistyötä.

Jos näin on, aikamme suuria kysymyksiä on, mikä on ihmisen ja koneen välinen työnjako? Ja vastaus on tietenkin, että ihmisen on osattava sitä, missä on ripaus selittämätöntä, sitä mikä ei taivu algoritmiksi. Luovuus, kulttuuri, etiikka, taide, tunne ja spiritualiteetti lakkaavat olemasta vain pehmeää, kivaa ja luksusta. Niistä tulee elinehto, ihmisen osa.

Tänään tässä vuosijuhlassa juhlistamme sitä, mikä tekee meistä ihmisiä, sitä missä olemme voittamattomia, sitä missä olemme jatkossakin tarpeellisia. Me iloitsemme yhdessä apurahan saajien kanssa ja toivottamme heille menestystä hankkeittensa parissa. Mutta me emme anna heille ohjetta, kuinka määritelty ongelma pitäisi ratkaista, algoritmia. Me annamme heille apurahan. Me luotamme heihin ja annamme sattumalle, virheelle ja ihmeelliselle nerokkuudelle mahdollisuuden.

Leave a Reply